ProZ.com translation contests »
Fourth ProZ.com Translation Contest: "Raising children" » English to Finnish » Entry #1771

Source text in English

Translation #1771

When my wife told me she was pregnant, I got that stomach-churning sensation that hits you on a plunging roller coaster. I was excited, yes, but... oh my God. Parenting was for, well, parents.

So here I stand, bug-eyed and sweating buckets like some poorly-drawn cartoon character, the question marks floating in the air around my head while I try to prepare myself for the complete care and responsibility of another living being besides my cat. I'm responsible for making sure this little human doesn't grow up and turn into a complete monster. If the child turns out a social moron-- my fault. If the babe can't find Luxembourg on the map, blame me for not providing a better education. They'll need therapy, and of course that will be on my head too. So many opportunities for wrong turns!

I remember the day my father sat me down and awkwardly told me about the birds and the bees; it was perhaps the most excruciating and embarrassing half hour of both our lives. I can't do that to another human being.

Maybe I'm getting a little ahead of myself here. I can do this, I say; I'll be a great father. My child will be reared a well-rounded, educated, upstanding citizen of the world, and he or she won't hate me.

And then I imagine the baby, still safe within the confines of my wife's belly, suddenly opening an alarmed eye as the thought enters his or her mind: "What if my dad just can't hack it?
Kun vaimoni kertoi olevansa raskaana, minulle tuli se vatsassa vellova tunne, joka iskee alas syöksyvässä vuoristoradassa. Olin toki innoissani, mutta... voi hyvä luoja. Vanhemmuushan on − no, vanhempien hommaa.

Tässä sitä nyt ollaan, silmät selällään ja hiki norona virraten, kuin joku huonosti piirretty sarjakuvahahmo. Kysymysmerkit leijuvat pääni ympärillä, kun yritän valmistautua pitämään huolta ja kantamaan vastuuta täydellisesti jostain muustakin elävästä olennosta kuin kissastani. On minun vastuuni pitää huoli siitä, että tämä pikku ihminen ei kasva täydelliseksi hirviöksi. Jos lapsesta tulee sosiaalinen idiootti − minun vikani. Jos lapsi ei löydä Luxemburgia kartalta, syytä minua siitä, etten järjestänyt parempaa koulutusta. Lapsihan tulee tarvitsemaan hoitoa, ja siitä olen tietysti minäkin vastuussa. On niin monia mahdollisuuksia vääriin valintoihin!

Muistan sen päivän, kun isäni kehotti minua istumaan alas ja kertoi kiusaantuneena kukista ja mehiläisistä. Se oli kenties meidän kummankin elämämme puistattavin ja noloin puolituntinen. Minä en sitä pysty toiselle ihmisolennolle tekemään.

Ehkä minä vähän hätäilen. Pystyn kyllä tähän, sanon. Minä tulen olemaan mahtava isä. Lapsestani kasvaa tasapainoinen, sivistynyt ja kunnollinen maailman kansalainen, eikä hän tule minua vihaamaan.

Sitten kuvittelen vauvan, vielä turvassa vaimoni mahassa, avaavan yhtäkkiä huolestuneena silmänsä, kun sen mieleen tulee ajatus: "Mitä jos isi ei pärjää?"